Tässä Rosanna hei!
Viime vuoden lopulla päätin ryhtyä vapaaehtoiseksi, sillä pandemia oli raivannut elämääni ylimääräistä aikaa. Liityin SPR:n Tikkurilan osaston nuorten ensiapuryhmään. Samaan aikaa valmistuin sairaanhoitajaksi ja aloitin alan työt. Haaveeni on tulevaisuudessa työskennellä avustustyöntekijänä SPR:llä. Ajattelin, että vapaaehtoisena pääsen tutustumaan toimintaan ja saan tehdä palkitsevaa työtä nuorten hyväksi.
Valmistelua, mainostamista ja lopulta paljon kysymyksiä
Helmikuussa vietettiin kansainvälistä 112-päivää ja järjestimme Jodelissa ’’ask me anything’’ tempauksen. Päivän tarkoituksena oli herättää keskustelua päivän teemaan liittyvistä aiheista (mm. ensiapu, turvallisuus ja tapaturmat). Pari kuukautta aikaisemmin aloitimme suunnittelun. Otimme yhteyttä Jodeliin, jossa otettiin meidät hyvin vastaan. Suunnittelimme mainoksia, joita jaettiin some-kanavissa. Oli kivaa toteuttaa myös omaa luovaa puoltaan mainoksia tehdessä.
112-päivän alkaessa Jodeliin alkoi tulla oikein urakalla kysymyksiä. Meitä oli kaksi vapaaehtoista vastailemassa kysymyksiin. Onneksi meitä auttoi WhatsAppin välityksellä ryhmämme vetäjä Heidi sekä pari muuta SPR:n konkaria. Moniin SPR:n toimintaan liittyviin kysymyksiin pyysimme heiltä apua. Samalla oppi myös itse paljon järjestön toiminnasta.
Tempauksesta jäi oikein kiva fiilis. Mahtavaa oli, että pääsimme pandemiasta huolimatta järjestämään toimintaa nuorille. Jos sinäkin haluat osallistua tämän tyyppiseen toimintaan, niin tervetuloa mukaan Tiksin nuorten ensiapuryhmään! Ota yhteyttä Heidi Kokkoseen (heidi.sprtikkurila@gmail.com) ja ilmoittaudu mukaan.
Mikä on Jodel?
Puhelinsovellus, jossa voi keskustella anonyymisti. Viestit näkyvät käyttäjän sijainnin mukaan. Meidän järjestämä 112-päivän keskustelu näkyi Vantaalla, Espoossa sekä Helsingissä.