Olen ollut nyt yli kuusi vuotta SPR:n vapaaehtoinen. Aloitin ystävätoiminnassa, koska ensimmäinen SPR:n vapaaehtoinen, joka esitteli toimintaa oli ystävätoiminnassa. Kun tutustuin Pohjois-Helsingin muihin vapaaehtoisiin, löysin ensiapuryhmän. Jonkinlaisen harkinnan jälkeen liityin ensiapuryhmään.
Samoihin aikoihin kokeilin paljon muutakin vapaaehtoistyötä. Kävin Unicefin illassa, Parasta lapsille ry:n leiriohjaajana, Naisten pankin kävelytapahtumassa jne. Helsingissä löytyy paljon erilaista vapaaehtoistyötä. Pikkuhiljaa SPR:n ensiapu jäi ainoaksi harrastukseksi. Siinä sitten kuitenkin vielä kokeilin eri osastoja. Lähdin Pohjois-Helsingistä Tikkurilaan, käväsin Korsossa ja palasin takaisin Tikkurilan osastoon.
Tämän vaihtelun lisäksi olen kokeillut myös ensiavusta poikivia muita vapaaehtoistöitä. Olen ollut mukana päihdetyössä, nuorten turvatalolla chattivapaaehtoisena ja vielä vapepan vapaaehtoisena. Vapepaan liittyy etsintä ja ensihuolto. Kaiken tämän jälkeen on päällimmäiseksi jäänyt ensiapu. Se on se päävapaaehtoistyöni ja muuta teen jos aikaa riittää.
Vapaaehtoistyön parhaita puolia on se, että siinä saa käyttää aikaa juuri tasan niin paljon kuin vain itse haluamme ja meillä on aikaa. Aina saa sanoa ei. Tosin sen, mitä on luvannut tehdä, niin lupaukset on pidettävä. Siihen lupaukseen “päättyy” vapaaehtoisuus. Muuten kaikki toiminta on vapaaehtoista. Jos tästä työstä tulee stressi ja pää kipeäksi, niin silloin on parasta pitää lomaa vapaaehtoisuudesta.
Toinen hyvä puoli vapaaehtoistoiminnassa on, että tapaa ihmisiä. Muuten itselläni ei ole paljonkaan juttukaveria, joten vapaaehtoistoiminnassa tapaamieni ihmisten kanssa on kiva jutella. Olemme kaikki erilaisia ihmisiä ja Ihmisiä isolla I:llä. Tarkoitan sitä, että kaikkien kanssa ei tule toimeen eikä olekaan pakko tulla toimeen. Vapaaehtoisena voin valita, mihin tapahtumiin menen. Toisaalta useimmat tapahtumat ovat lyhytaikaisia ja kohteliaisuuden nimissä voi joskus pitää mölyt mahassa, vaikka olisikin asioista eri mieltä. Tällöin voi valita, menenkö tuohon tilaisuuteen, vaikka ehkä siellä ei parhaat juttukaverit olekaan vai jätänkö menemättä. Joskus voi kyllä tulla tässäkin asiassa raja vastaan eli ei vaan tule jonkun kanssa toimeen ja silloin on aika muuttaa maisemia. Tällöin vapaaehtoistyötä ei tarvitse lopettaa, vaan etsiä uuden osaston, toimintaryhmän tai uuden vapaaehtoistoimintaan liittyvän yhdistyksen.
Vapaaehtoistyössä tuntuu olevan yksi piirre. Jokaisessa paikassa aina tarvittaisiin lisää vapaaehtoisia. Jos vain vähänkin sisäinen vapaaehtoistyöntekijä yrittää tulla esille, niin rohkeasti vain mukaan. Kaikille löytyy tekemistä.
Terveisin Tuula Kähkönen
